Oo-oo-omppom-poo

Omenoita tulee taas tänä vuonna yli tarpeen. Puusta putoilee vuorollaan valkeita kuulaita, kaneleita, talviomenia ja näitä nimettömiä, ihanan makeita suosikkiomenia. Kaikki korit, pussit, kylmiöt, pakastimet ja massut ovat jo niitä täynnä.

Ensimmäistä kertaa laitettiin tien päähän kyltti "Ole hyvä" ja vino pino omppupusseja vietäväksi. Hyvin ovat tehneet kauppansa!

Karpaattienkello kukkii!

Surkuttelin keväällä, miten kylvämäni karpaattienkellon taimet kuolivat yksi toisensa jälkeen. Vain kaksi pienenpientä tainta päätyi maahan.

Heinäkuussa iloitsin, kun taimet olivat hengissä.

Viikonloppuna ilo oli ylimmillään, kun mirrinmintun suojissa kasvaneissa taimissa oli ensimmäiset kellot kukassa. Voi kasvun ihmettä!

Krassi koristaa piharakennuksen nurkkaa

Köynnöskrassi kiemurtaa piharakennuksen nurkalla ja tukeutuu vanhaan traktorin osaan. Viime vuonna tässä kasvoi hajuhernettä ja ensi kesänä ehkä kärhö.

Ligularia Photoscape-koekaniinina

Nauhus päätyi koekaniiniksi. Picasan jälkeen testasin Photoscapen mahdollisuuksia. Ja huh huh! Onkohan VÄHÄN liikaa?

Uljas punahattu

Punahattu (Echinacea Purpurea) on komea elo-syyskuussa kukkiva perenna. Nämäkin yksilöt ovat siemenestä vaalien kasvatettuja ja nyt toisena vuotenaan kukkivat näin komeasti.

Syreenikiitäjän lumoissa

Eilen kyselin, mikä ihmeen toukka kuusamapensasta syö. P Höperöistä Hortonomeista tiesi kertoa, että kyseessä on syreenikiitäjän toukka.

Googlatessani otusta, sain tietää, että syreenikiitäjä on kookkain Suomessa esiintyvä perhonen. Naaraan siipiväli saattaa olla jopa 12 cm. Se kuuluu yökkösiin, eipä siksi ole tullut törmäiltyä. Toukka popsii syreenin lisäksi mm. angervon ja kuusaman lehtiä. Ja vauhdilla!

Silmiinpistävän kirkkaanvihreää "matoa" ei voi olla huomaamatta. Se on joko koko 10-senttisen pituutensa verran liimaantuneena oksaan ja popsii vimmattua vauhtia lehteä. Tai sitten se "koukkuilee" hamuten uutta lehteä suuhunsa.

Siis mikä tämä on?

Olettekos tällaista nähnyt? Kymmensenttinen, kirkkaanvihreä ällötystoukka piikkiperineen syö kuusaman lehden salamannopeasti kitaansa. Joku yöperhosen toukkako?

Ja tältä näyttää pensas hetken kuluttua.

Mansikantuoksuinen rohtosuopayrtti

Talon länsisivulla omenapuiden alla kasvaa hennon roosan värinen rohtosuopayrtti. Se on vanhanajan perenna, joka tuoksuu ihanan metsämansikkamaiselta.

Omenapuiden varjostaessa kasvin varret venyvät yrittäessään kurkotella aurinkoon. Pellolle siirretyt, vapaassa auringon valossa kasvavat yksilöt ovat puolestaan jämäkkiä ja suoravartisia.

Rohtosuopayrtti oli vuoden 2009 maatiaiskasvi. Sen viljelyhistoriasta ja käytöstä löytyy mielenkiintoista tietoa Maatiaisen sivuilla.

Kosmoskukan hentoa voimaa

Tykkään kosmoskukasta. Sen tillimäisestä voimakkaasta varresta ja kauniista kukinnosta.

Tänä vuonna äiti esikasvatti kosmoskukkaa, ja taimet istutettiin kasvimaan laitaan. Maa on ollut liian typekäs, sillä kukinta jää varsien ja lehtien varjoon. Viisaammat sanovatkin, että kasvia ei saa lannoittaa, jotta se kukkisi.

Mutta on ne silti kauniita, ne vähätkin kukat. Kukassa on jotain jännää hentoa voimaa, varsinkin näin vaaleanpunaisena.

Sinipallo-ohdake

Sinipallo-ohdake on minulle täysin uusi kasvi. Sisko kylvi moisen viime vuonna ajatellen siitä tulevan laukan. No, onhan tuo aika samannäköinen. Pienempi tosin. Ja paljon piikkisempi.

Kukka on ensin vain kova piikkipallo, sitten se aavistuksen sinertää, kunnes jokainen piikki aukeaa siniseksi kukaksi. Aika nätti oikeastaan, vaikkei ihan laukan veroinen komeudessaan.

Ja tässä vähän perspektiiviä. Vieressä kasvaa parimetriseksi venähtänyt rohtosalkoruusu.

Miekkaliljojen loistoa

Suulin edustalla juhannusruusun vieressä kasvaa myös gladioluksia eli kotoisammin miekkaliljoja. Paahde on tässäkin kova ja kastelukin usein unohtuu, mutta elokuun tullen aloittavat kuitenkin kukintansa. Kasvi kuuluu kurjenmiekkojen sukuun, niin kuin ulkonäöstä voi päätelläkin.

Gladioluksen mukulat nostetaan talveksi ylös ja istutetaan keväällä purkkeihin. Kesän tullen sitten uudelleenistutus maahan. Kauniita ovat vaikka vähän työlästä tuo istuttelu.

Gladioluksia löytyy kaikenvärisiä. Meillä kasvaa keltaisen, limen, oranssin, lohen- ja vaaleanpunaisen sävyisiä liljoja.

Daalioita Bon Bon

Olen oppinut tykkäämään myös daalioista. Varsinkin pallomaisia Bon Bon -lajikkeita on ihan pakko käsin koskea ja ihailla. Ovat varsinaisia insinöörin taidonnäytteitä :)

Daalioiden miinus on se, että juurakot täytyy nostaa syksyllä ylös, talvettaa kellarissa ja istuttaa taas keväällä ensin pesuvatiin tai muuhun suureen astiaan. Ulos ne voi istuttaa vasta, kun hallaa ei varmasti enää tule. Sen verran kylmänarkoja ovat. Mutta kukkivat kauniisti loppukesällä ja viihtyvät maljakossakin pitkään.

Nämä daaliat kasvavat pihassa suulin seinustalla hyvin paahteisella  paikalla. Daalioita joutuukin alvariinsa kastelemaan, sillä vieressä kasvava koivu yrittää hörppiä kaiken maassa olevan veden itselleen.

Kurkia kaksi

Aamulla herättiin tummanpuhuvaan taivaanrantaan ja kurkien huutoon. Kurkikaksikko oli tullut aamupalastamaan eilen puidulle naapurin pellolle. Komeita kavereita!

Karkaisiko huomenna mökille?

Työni on toisinaan sellaista, että voin itse säädellä, minä päivänä tai mihin aikaan sitä teen. Nyt kun helle edelleen hellii ja kaupunki on täynnään kulttuurituristeja, tekisi mieli karata mökille. Huomenillalla ehkä karkaankin. Kaipaan pois kaupungista.

Riippukeinu-unelmaa

Yritän muistaa, että vielä on kesä, vaikka lomat on loppu.

Uskollinen kehäkukka

Kasvimaan ja kukkapenkin uskollisin kukkija on ehdottomasti oranssin sävyissä hohtava kehäkukka. Se kukkii varmasti ja pitkään ja hehkuu upeasti myös maljakossa.

Viime vuonna kylvetty ja kukkinut kehäkukka nousi samalta paikalta myös tänä vuonna. Kannattaa siis kerätä kukkineet kukat kompostiin ennen kuin siementävät, jollei halua kukkia myös seuraavana vuonna, kuten meille kävi.