eli puutarhahommissa. Koko suvun yhteinen kesäkoti. Vanha saunakakkaroiden valtaama pelto muuttuu hiljalleen unelmapuutarhaksi.
lauantai 11. helmikuuta 2012
Mitähän sitä kylväisi?
Kylvöajat lähestyvät ja mieli tekisi ostella uusia siemeniä. Tänään kuitenkin katsastin vanhoja siemenvarastojani. Peltipurkki on täynnä puolikkaita pusseja erilaisia yrttien ja perennojen siemeniä. Löytyy minttua ja oreganoa sekä päivänkakkaran, unikon ja jaloakileijan siemeniä. Lisäksi löytyy suodatinpusseissa kuivattuina lisää akileijan siemeniä sekä muun muassa malopin (vai malvikin) ja lupiinin siemeniä.
Ensi viikolla kylvän purkkiin lumen alle valkoista, ehtaa somerolaista akileijaa. Viime vuonna lumen alle kylvetyt akileijat menestyivät parhaiten, sillä saivat kunnollisen kylmäkäsittelyn. Pääsevät sitten lumen sulettua sisälle kasvamaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mainio vinkki tuo akileijojen kylvö lumen alle. Minulla on vielä vähän opettelun alla kylmäkäsittely, mutta silti päätin repäistä: on amurinkorkkipuun siemeniä pakastepussissa jääkaapissa.
VastaaPoistaMinäkin etenen ihan mututuntumalla ja äitini vinkeillä näissä puutarhahommissa. Mutta usein olen huomannut, että helppo ja vaivaton konsti toimii parhaiten. Tuo lumijuttu tepsi ainakin akileijojen suhteen.
PoistaMutta mikä on amurinkorkkipuu? Kuulostaa mielenkiintoiselta.
Saattaa olla vaikea saada itämään. Kasvaa 6 - 8 metriä korkeaksi. Siemenet ovat hyvälaatuisia Mustilan Arboretumin siemeniä, joten onnella joku niistä itää. Tieteellinen nimi Phellodendron amurense ja kestää III vyöhykkelle asti.
PoistaMulla ois tallessa viime kesänä Arovuokoista keräämiäni siemeniä. Uskaltaisikohan kokeilla,josko itäisivät??
VastaaPoistaNiin ja tervetuloa tutustumaan blogiini :)